STYLE etsii arkiliikunnasta kestävää kasvua

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto STN on valinnut yhdeksi Kestävän kasvun avaimet -ohjelman konsortioksi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Petri Tapion johtaman tutkimusryhmän, joka tutkii kestävän kasvun edellytyksiä arkiliikunnan edistämisen keinoin.

Liikunnallinen elämäntapa kestävän kasvun aikaansaajana (STYLE) -hankkeessa yhdistetään ihmisten kokonaisliikunnan objektiivinen mittaus tapoihin, joilla pyritään lisäämään liikunnan määrää sekä edistämään siirtymistä auton käytöstä kestäviin kulkutapoihin, kävelyyn ja pyöräilyyn. Mittaustulokset yhdistetään kansallisten henkilöliikennetutkimuksen tuloksiin sekä yhdyskuntarakenteen tietokantoihin.

‒ Yhdyskuntarakenne ja eri toimintojen sijoittelu vaikuttavat olennaisesti vaihtoehtoihin, joista ihmiset voivat valita. Hankkeessa tutkitaan myös ihmisten käyttäytymisen muutoksen taustalla olevia ja arjen valinnoissa näkyviä perimmäisiä motiiveja ja tunteita. Tuotettu trenditieto ja skenaariot ovat kiinnostavia liikuntaliiketoiminnan kannalta, mutta myös liikkumisen palveluita tarjoavien ja infrastruktuuria rakentavien toimijoiden kannalta, sanoo konsortion johtaja, professori Petri Tapio.

Hankkeessa törmäytetään aihepiiriin kytkeytyviä yllättäviäkin toimijoita. Neljässä kaupungissa tehtävien interventioiden avulla konsortiossa pyritään aikaansaamaan arkiliikunnassa lisäys, joka näkyy kevyen liikenteen kulkutapaosuuden kasvuna ja tuottaa samanaikaisesti kasvavaa liiketoimintaa.

– Kevyen liikenteen ja liikunnan tutkimus ovat olleet melko erillisiä keskusteluja, vaikka arkiliikunnan lisääminen edellyttää kummankin ymmärtämistä. STYLE-hanke tuo yhteen terveyden edistämisen, liikennesuunnittelun ja ympäristönsuojelun näkökulmat tavalla, jossa otetaan huomioon myös uudet liiketoimintamahdollisuudet. On ollut hienoa nähdä, miten koko konsortiomme on lähtenyt rohkeasti mukaan tähän tieteidenväliseen keskusteluun, Tapio sanoo.

Liikunta- ja liikenneteemaiset osahankkeet läpileikkaavat suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueet ja sukupolvet

STYLE-konsortio koostuu yhteensä kuudesta osahankkeesta, joiden teemat pureutuvat muun muassa liikennekäyttäytymisen hallintaan ja liikkumisen edistämiseen, eri-ikäisten kansalaisten liikuntatottumuksiin, elämäntapoihin ja elinkaareen sekä liikkumista edistävän infrastruktuurin ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseen.

Konsortion kokonaisrahoitus on yli kolme miljoonaa euroa. Varajohtajana toimii UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari. Osahankkeita johtavat Anu Tuominen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:stä, Riikka Paloniemi Suomen ympäristökeskuksesta, Sami Kokko Jyväskylän yliopistosta sekä Birgitta Sandberg Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta. Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtamaa kahta työpakettia vetävät Petri Tapio ja Ira Ahokas.

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, jolla on yhteiskunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta. Vuonna 2018 STN rahoittaa tutkimusta 55 miljoonalla eurolla. Kestävän kasvun avaimet -ohjelmalla halutaan tukea tutkimusta, joka käsittelee kestävän kasvun mahdollistamista taloudellisen toiminnan avulla. Tavoitteena on tukea suomalaisten yhteisöjen ja yritysten palvelujen ja tuotteiden uudistumista kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Lisätietoja:

Petri Tapio, professori
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
petri.tapio@utu.fi
+358 40 555 2963