Leila Hurmerinta, Birgitta Sandberg, Henna Sundqvist-Andberg, Anu Tuominen & Johannes Mesimäki:
Sähköskuuttien myötä on rakentunut uudenlainen mikroliikkumisen ekosysteemi: vuodesta 2018 yritykset ovat Suomessa tarjonneet kestävää liikkumispalvelua kuluttajille kaupunkien infra-alustalla. Skuutit ovat kuitenkin myös haastaneet kaupunkiekosysteemin: kaupunkien, skuuttiyritysten ja kuluttajien tarpeet ja toiveet eivät aina mene yksiin, ja se mikä on toiselle etu, voi olla toiselle haitta. Miten siis kehittää skuuttikuluttajien omaa vastuunottokykyä itsestään ja muista kulkijoista, ja miten luoda sääntöjä, jotka tukevat turvallista liikkumista.
Eri toimijoiden niin positiivisten kuin negatiivisten kokemusten yhtäaikainen tarkastelu on avain koko kaupunkiekosysteemin kehittymiseen. Missä kohtaa siis olemme törmäyskurssilla? STYLE-hankkeessa tutkittiin niin kuluttajien, kaupunkien kuin skuuttiyritysten kokemuksia. Kuluttajille skuutit ovat tarjonneet vaihtoehdon liikkumiseen, joka parhaimmillaan korvaa autossa istumisen vähentäen siten myös liikenteen aiheuttamia päästöjä. Samalla se kuitenkin tarjoaa helppoudellaan vaihtoehdon myös liikkumattomuudelle. Fyysistä liikkumista karttavat tarttuvat herkästi uuteen vaihtoehtoon, eivätkä nämä käyttäjät useinkaan löydy yksityisautoilijoista, vaan kävelijöistä ja pyöräilijöistä. Kilpailu kestävien ja aktiivisten kulkutapojen välillä johtaa epäsuotuisaan ’kulkutapakannibalismiin’ skuuttien napsiessa kävelijät kyytiinsä. Kaupunkien infra ei myöskään jousta yhtäkkisesti kasvavaan motorisoituun liikenteeseen, mikä aiheuttaa vaaratilanteita.
Kuluttajat kuitenkin arvostavat valintojen ja liikkumisen vapautta. Kuluttaja voi itse valita reitin ja aikataulun, ja rakentaa oman matkaketjunsa omien toiveiden mukaisesti. Kaupungit myös mielellään näkevät skuutit matkaketjuja täydentävinä, mikä tukee kaupungin omaa palvelutarjontaa. Haasteena on, että skuuttiyritykset toimivat liiketoiminnan lainalaisuuksien mukaan, kun taas kaupunki pyrkii takaamaan asukkailleen liikkumispalvelujen jatkuvuuden ja eri kaupunkialueiden saavutettavuuden. Kaupunki ei voi siten rakentaa omaa palvelutarjontaansa skuuttien varaan, koska se johtaisi palvelun laajuuden ja jatkuvuuden epävarmuuteen.
Skuutit kuuluvat usein sosiaaliseen yhdessä tekemiseen ja vauhdikkaaseen hauskanpitoon, minkä vuoksi vanhemmat ihmiset näkevätkin skuuttien kuuluvan erityisesti nuorille. Kaupungit ovat myös voineet hyödyntää skuuttien mukanaan tuomaa dynaamisen nuorekasta kaupunkikuvaa. Sitä kuitenkin sumentavat samanaikaiset skuuttien käytöstä johtuvat vaaratilanteet ja huolettoman pysäköinnin aiheuttama ympäristön sotkuisuus. Ongelma, jonka kaikki toimijat tunnistivat, liittyi turvallisuuden tunteen ja vastuun puuttumiseen.
Tutkimuksemme osoitti, että juurikin kaupungit ovat ensimmäisinä kuluttajien ”hampaissa”, vaikka mahdollisuudet vastata korjaustoimenpiteistä ovat rajalliset. Kaupungin ja yritysten välillä ei ole sopimuksia, minkä vuoksi vallitsee epätietoisuus siitä, kenellä on milloinkin vastuu ongelmista, ja toisaalta valta päättää korjaavista toimenpiteistä. Miten siis kehittää skuuttikuluttajien omaa vastuunottokykyä itsestään ja muista kulkijoista, ja miten luoda sääntöjä, jotka tukevat turvallista liikkumista. Yritysten ja kaupunkien tuleekin etsiä tässä kohdin ratkaisuja yhteistyössä tasapuolisen päätösvallan ja vastuunjaon kautta.
Leila Hurmerinta ja Birgitta Sandberg
Turun kauppakorkeakoulu, markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan laitos
Turun yliopisto
Henna Sundqvist-Andberg, Anu Tuominen ja Johannes Mesimäki
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Kuvituskuva: Manuel Alvarez, Pixabay.com