STYLE-tutkimushankkeen aloitustilaisuus järjestettiin Helsingissä Tekniskan Saleissa 21.5.2019. Liikunnallisen elämäntavan ja arkiliikunnan esteiden tunnistamiseen keskittynyt tilaisuus keräsi paikalle runsain joukoin mm. liikenteen, liikunnan, hyvinvoinnin, kaupunkisuunnittelun sekä liiketoiminnan asiantuntijoita.
Keskustelu työpajassa kävi vilkkaana, ja osallistujat tunnistivat lukuisia keskeisiä juurisyitä, jotka ovat liikunnallisen elämäntavan esteitä. Systeemistä haastetta kuvaa hyvin se havainto, että liikkumattomuus on monesti lisääntynyt yhteiskunnassamme suunnittelemattomasti hyvää tavoittelevan toiminnan tuloksena. Muun muassa ihmisten arjen kiireiden helpottamiseksi luodut tuotteet ja palvelut sekä turvallisuuden lisäämiseen tähtäävä julkinen ohjaus ovat vähentäneet tai hankaloittaneet liikkumista. Myös monet totutut toimintatapamme kouluissa sekä työpaikoilla jarruttavat liikunnallisen elämäntavan edistämistä.
Työpajan tulosten pohjalta tunnistetaan keskeisiä instituutioita ja prosesseja, joihin hankkeen tulisi myötävaikuttaa tulevaisuudessa liikunnallisen elämäntavan lisäämiseksi. Tuloksia hyödynnetään myös syyskuun 10. päivä Helsingissä järjestettävässä STYLE-työpajassa, jossa pohditaan yhdessä ratkaisuja tunnistamiimme liikkumisen kompastuskiviin.
Työpajan tulokset julkaistaan kesäkuun lopussa ilmestyvässä raportissa. Raportti lähetetään kaikille työpajaan osallistuneille, jonka jälkeen se on löydettävissä hankkeen kotisivuilta.