Ira Ahokas
Harrastusseteliä on käytetty muutamissa maissa aktivoimaan lasten ja nuorten liikuntaa ja muuta harrastustoimintaa, mutta niiden vaikuttavuudesta on vielä vähän näyttöä. STYLE-hankkeessa tartumme tähän kysymykseen selvittämällä Turussa toteutettavassa interventiotutkimuksessa, miten harrastusseteli aktivoi lapsia ja edistää heidän hyvinvointiaan.
Joulukuussa 2021 julkaistiin huolestuttavia tietoja lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn Move!-mittausten tuloksista. Oli pysäyttävää lukea, kuinka mittauksiin osallistuneista oppilaista noin 40 prosentilla fyysinen toimintakyky on tällä hetkellä tasolla, joka todennäköisesti vaikeuttaa heidän arjen jaksamistaan. Miten tällainen kehitystrendi on mahdollinen, sillä olemmehan jo vuosikymmenten ajan tienneet fyysisen aktiivisuuden edistävän väestön terveyttä ja toimintakykyä? Ennen kaikkea tulokset herättävät kysymyksen siitä, millä eri toimilla voisimme muuttaa tämän epätoivottavan kehitystrendin suuntaa?
Turussa tähän lasten ja nuorten liian vähäisen fyysisen aktiivisuuden haasteeseen on tartuttu ryhtymällä kehittämään harrastamismahdollisuuksia. Harrastamisen kehittämisessä kaupungin keskeisenä tavoitteena on tarjota kaikille lapsille yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa riippumatta yksilöiden erilaisista lähtökohdista. Kehittämistyön perustana on ollut lähteä testaamaan Islannissa käytössä olevan mallin soveltuvuutta Turkuun. Islannin mallissa lapset ja nuoret saavat kaupungilta suoraan harrastusavustuksen, jonka he voivat käyttää omiin harrastusmaksuihinsa.
Pilotointi vitosluokkalaisilla
Tutkimme interventiossa Turun kaupungissa elokuussa 2021 startannutta harrastussetelipilottia, jossa turkulaisille vitosluokkalaisille tarjottiin kaupungin myöntämä harrastusavustus. Selvitämme, miten tämä harrastusavustus aktivoi lasten ja nuorten harrastustoimintaan osallistumista, sekä mitkä ovat avustuksen vaikutukset näiden lasten liikunta- ja liikkumiskäyttäytymiseen sekä paikallaanoloon. Kaupunki saa tällä tavoin laaja-alaista tutkimustietoa pilottiin osallistuneiden lasten liikkumisesta sekä keinoista, joiden avulla lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta voidaan jatkossa edistää kuntatasolla. Lisäksi pilotti tuottaa tietoa siitä, miten avustusjärjestelmää tulisi kehittää jatkossa, jotta se kannustaisi yhä useamman lapsen ja nuoren harrastamaan ja poistaisi harrastamisen esteitä.
Objektiivista mittausta ja rikasta laadullista dataa
Tutkimuksessa mitataan harrastusavustuksen aktivoivaa vaikutusta liikemittareilla, sillä kyselyillä ja muihin itsearviointiin perustuvilla menetelmillä kerätty tieto ei kerro koko totuutta fyysisestä aktiivisuudesta. Erilaiset objektiivisiin mittauksiin perustuvat tutkimukset ovat osoittaneet, että tutkittavan omaan arvioon perustuva tieto usein yliarvioi aktiivisuuden määrää ja tehoa. Lisäksi itsearviointimenetelmillä on haastavaa selvittää päivittäistoimien lomassa tapahtuvaa satunnaista, lyhytkestoista ja pyrähdyksenomaista liikuskelua. Aikaisemmin ei ole kerätty vastaavaa mitattua objektiivista dataa siitä, miten harrastussetelin käyttöönotto vaikuttaa lapsen tai nuoren fyysiseen aktiivisuuteen. Lisäksi tutkimus tuottaa kyselyjen sekä haastattelujen avulla rikasta laadullista dataa avustuksen hyvinvointivaikutuksista, ja tuo esiin harrastamiseen liittyvät tunteet ja kokemusmaailman sekä niiden vaikutukset harrastamiseen.
Tuotetun tutkimustiedon avulla on mahdollista entistä paremmin edistää turkulaislasten yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia sekä saada parempi käsitys harrastusavustuksen toimivuudesta yhtenä työkaluna siinä moninaisessa kehittämistoimien valikoimassa, joita tulemme tulevaisuudessa tarvitsemaan liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi.
Ira Ahokas
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Kuva: Talahria Jensen, Unsplash